Tietoa meistä

Vihdin steinerkasvatuksen kannatusyhdistyksen Päiväkoti Pikkulyhty toimii Pappilanpellon päiväkotirakennuksessa Vihdin kirkonkylässä. Tarjoamme varhaiskasvatusta sekä esiopetuksen mukaista toimintaa. Päiväkodilla on palvelusetelisopimus Vihdin kunnan kanssa, jolloin vanhempien tulot ja perheen koko vaikuttavat perheen hoitomaksun suuruuteen. 

Steinerpedagogisessa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasta pyritään huomioimaan kokonaisvaltaisesti: antamalla rakennusaineita hänen tahdolleen, tunteelleen ja ajattelulleen sekä auttamaan häntä sosiaaliseksi. Koko varhaiskasvu (0 - 7 v.) on aikaa, jolloin lapsella on lupa olla lapsi sanan todellisessa merkityksessä aikuisen kantamana ja suojaamana. Lapsi ammentaa satujen, mielikuvituksen ja leikin maailmasta rikkauksia elämäänsä varten, oppii jäljittelyn ja esikuvan kautta omassa tahdissaan.

Päiväkodissamme on yksi sisarusryhmä 1-7 vuotiaille. Toimimme yhdessä ja erilaisissa pienryhmissä. Ulkoilemme runsaasti sekä pihalla että metsässä.   Näin lapsi saa runsaasti mahdollisuuksia leikkimiseen ja liikkumiseen. Sen jälkeen maistuu hyvin lounasravintolassa kotimaisista osin luomuelintarvikkeista valmistettu lounas ja välipalaa valmistamme myös itse.

Kirjaston nayttely.jpeg

Palvelusetelijärjestelmä

Vihdin kunnassa on käytössä yksityisen päivähoidon palvelusetelijärjestelmä. Kun perhe hakee yksityiseen päivähoitoon, laitetaan hakemus myös sähköisesti kunnan palveluseteliasiakkaaksi.

Palvelusetelin suuruus määräytyy perheen tulojen ja lapsimäärän mukaan. Perheelle itselleen kuukausittaiseksimaksuksi jää Pikkulyhdyssä yhden lapsen kokopäivähoidosta n. 20-332e kuukaudessa.

Olemme tehneet palvelusetelisopimuksen Vihdin, Lohjan ja Kirkkonummen kuntien kanssa. Jos asut jonkin muun kunnan alueella, mutta haluaisit lapsesi päivähoitoon Pikkulyhtyyn, ota rohkeasti yhteyttä. Selvitämme tarvittaessa mahdollisuuden tehdä palvelusetelisopimuksen myös muiden kuntien kanssa. 

Lisätietoa palvelusetelistä:

Varhaiskasvatussuunnitelmat

Toimintasuunnitelmamme on steinerpedagoginen ja noudatamme Vihdin kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä esiopetussuunnitelmaa.

Toimintasuunnitelmamme on steinerpedagoginen, joka on saanut vaikutteita aiemmin käytössä olleista varhaiskasvatus- sekä esiopetussuunnitelmistamme.